In Somnis Veritas

Joululomalla olen käytännössä ollut lähes ratsastusleirillä. Päätin hyödyntää ansaitsemiani ilmaistunteja nyt kun kerrankin on aikaa ja ryhmissä tilaa lomien tms. peruutusten vuoksi. Kolmas kerta putkeen samalla viikolla osoittautui varsin raskaaksi, ja mokailin Pullan kanssa. Tuo tapahtui viime sunnuntaina. Menimme harjoitusta, jossa muodostettiin harjoitusravissa odotusvoltit lyhyille sivuille ja vuorollaan laukattiin pitkät sivut, sekä laukassa keskelle pitkää sivua voltti. Ulkoapuni olivat kuulemma puutteelliset ja se, että jäin vetämään sisäohjasta sai Pullalla aikaan vastareaktion. Eli se protestoi laukassa voltille kääntymistä ja rupesi periksi saatuaan venkoilemaan oikein kunnolla.

Pari kertaa päädyin Pullan kaulalle, mutta sain itseni kunnolla takaisin satulaan. Pitkälti tuo oli väsymyksen tekosia, sekä oman osaamattomuuteni. Lopulta Mirkka tuli juoksuttamaan Pullaa, että sille ei olisi jäänyt olo, ettei uran sisäpuolella tarvitse laukata. Laukkavoltit ovat tallin kuulopuheen mukaan olleet Pullalle vaikeita, Mirkan mukaan se ja Penni ovat haastavimpia ulkoapujen kannalta (eli myös parhaita opettajia). Mutta oma vikani tuo oli täysin! Lauantaina sama harjoitus meni ihan hyvin, myös Pullalla siis. Vika oli silloin omassa istunnassani (ei riittävän tiivis, mutta olen kyllä myös onnistunut istumaan Pullan laukassa hyvin aina välillä) ja käsien kantamisessa, mutta se ei vaikuttanut laukkavolttien onnistumiseen.

Eilen olin Jussin tunnilla vaihteeksi Pennillä. Ohjelma ei ollut yhtä raskas kuin kakkostason ryhmissä, mutta otin mielellään vaihteeksi vähän helpotusta. Harjoitusravia mentiin pitkät sivut ja laukkaa lyhyet sivut. Laukassa sai tehdä voltit, muttei ollut pakko. Tein pari laukkavolttia ja runsaasti ravivoltteja. Sisuunnuin sunnuntaisesta niin, että olen päättänyt tosissaan treenata ulkoapuja. Ainakin Penni pysyi ihan hyvin hanskassa, vaikka sillä onkin ollut tapana esim. karata pääty-ympyröiltä menemään koko kenttää. Tuokin ongelma on johtunut kuuluisan heikoista ulkoavuista. Olin vaihteeksi hyvin tyytyväinen istuntaani laukassa, eli pylly pysyi penkissä aika tiiviisti.

Päätin tehdä oikein kirjallisen listauksen hevosista, joilla olen elämäni aikana ratsastanut. Näin uuden hevosvuoden kunniaksi. Käytän listassa kutsumanimiä niistä hevosista, joiden nimen muistan.

Listaa voisi periaatteessa jatkaa muisteloilla erilukuisista talutuskerroista, mutta ne olivat tietysti aina jotain kierroksen mittaisia. Muistaakseni olin 4-vuotiaana ensimmäistä kertaa sirkuksen väliajalla ponin selässä. Varsinainen hevoshulluus iski vasta joskus 10v. kieppeillä parin talutusratsastuksen jälkeen (Tuomarinkylässä ja Punametsässä oli jotkin tapahtumapäivät). Ennen sitäkin olin kyllä aina hinkumassa ponitalutukseen ja Linnanmäen hevosrataan. Eläinhulluus on pitkää perua. Yhtenäkin vappuna joskus kauan kauan sitten “tein” kiinanpalatsikoirakennelin ilmapalloista. Peke tuntui sopivalta rodulta kennelilleni, koska ilmapallot laahasivat perässä maassa. Ah sitä lapsen realismintäyteistä mielikuvitusta!

Keskustallin vanhat:

Kiksu – alkeiskurssin ensimmäiseltä tunnilta alkaen vuonna -88, hevoskokoinen connemara-ruuna

Cassu – muistaakseni opettelin -88 laukkaamaan juuri Cassulla, myös hevoskoon connemara, tamma

Koppu – ponikokoinen angloarabi-tamma, jolla menin yhden kerran alkeiskurssilla -88

Boy – iso ja isoliikkeinen (pomppuravinen) superkiltti puoliveriruuna, jolta putosin alkeiskurssin alussa -88 harjoitusravista ilman jalustimia, eli ensimmäinen putoamiseni

Rurik – puoliverihevonen, isoliikkeinen sekin, menin sillä paljon jatkokurssilla -88

iso puoliveriruuna, jonka nimeä en muista, heitti minut selästään jatkokurssilla -88 enkä mennyt sillä enää uudestaan

Diiva – puoliveritamma, joka tallin huhujen mukaan oli pukittanut yhden tytön maneesin seinään ja pukitti, jos sille antoi raippaa, niinpä en uskaltanut raipata, vaan Diiva teki mielensä mukaan ja seisoi koko tunnin kentän keskellä jatkokurssilla -88

Dan – puoliveriruuna, jolla menin jatkokurssin ensimmäisen tunnin -88 ja se vei minua miten halusi, mutta myöhemmin rupesin pärjäämään sille ja siitä tuli vakioratsuni, myös koska kukaan muu ei suostunut menemään sillä

Sammin ratsutilan hiihtolomaleiri -89:

leirihoitsuni haflinger, joka oli kaikin puolin tosi mukava poni

welsh-poni, muistaakseni jotain n. 130cm, menin sillä yhden tunnin ja oli ikävää kun jalat roikkui vatsan alla, muuten tosi symppis ja kiltti poni

gotlanninruss-tamma, pienempi kuin edellinen, menin sillä elämäni ensimmäistä kertaa ilman satulaa

Sopu – suurehko suomenhevostamma, jolla menin yhden tunnin ja leirikisat, ensimmäinen suokkikokemukseni

Sekalaista puskaratsastelua 90-luvulla:

Amigo – puoliveriruuna Kitzbühelissä Itävallassa, jolla maastoilin useamman kerran

toinen puoliveriruuna samassa paikassa, jolla maastoilu päättyi lyhyeen kun se päätti lähteä laukkaamaan takaisin tallille, minä keikahdin yhdessä mutkassa siten, että pidin harjasta kiinni ja toinen jalka oli satulan päällä, mutta pääsin hilautumaan takaisin satulaan jollain ihme konstilla

patalaiska haflinger Wienin lähellä, jolla maastoilin pari kertaa

ex-ravuri lämminverinen, jolla ratsastin biologian leirikoulun yhteydessä Lammilla, kävimme tilalla tutustumassa lehmiin ja hevosiin

Cinnamon – Iowassa USA:ssa vanhempien kielikurssin vetäjien hevonen, jolla minä ja yksi ruotsalainen tyttö käytiin maastoköpöttelyillä 35 asteen helteessä, omistajilla kun ei ollut aikaa ratsastaa juuri silloin

leirihoitsuni silloisella Parkanon ponitallilla (nyk. Parkanon ratsutalli), olisikohan ollut nimeltään Oliver? lensin esteillä komeasti tangentin muotoisessa kaaressa kenttään

Husössä joku hevonen, jolla menin oikean ratsastustunnin koulun liikuntapäivänä, en muista siitä paljoakaan

Messilässä samoin koulun liikuntapäivänä joku puoliverihevonen

toista kertaa Messilässä liikuntapäivänä kouluratsuponi, joka innostui laukkaamisesta vähän liikaa

superkiltti, pieni ja paksu puoliveriruuna, jota vuokrasimme Millan kanssa yhtenä viikonloppuna, omistaja oli Millan tuttu

ex-ravuri lämminverinen, jolla menin maastoilemaan Suomenlinnassa silloin kun siellä oli talli

herkkä, hieno ja mukava puoliverinen, jolla maastoilin Ranskassa muistaakseni Blois’n lähistöllä, oli parhaita kokemuksiani maastoilusta ja hevosista

herkkä ja kuuma ponikokoinen tinker, jolla maastoilin Irlannissa aloittelijoiden retkellä, josta muodostui kiitolaukkaryntäys hiekkarannalla (hevosilla iski jonkinlainen laumapsykoosi, innostuivat kaikki ihan liikaa), alastulo johti kuukauden kipsiin jalassa

kilpatölttäri islanninhevonen, jonka selässä aloittelijoiden käyntimaastossa parantelin ratsastuspelkoani, vaan ryhmän kokeneimpana sain tietysti taas sen menevimmän pelin, enkä uskaltanut kokeilla tölttiä, ravia kyllä hieman

(Tässä välissä en suinkaan lakannut haaveilemasta hevosista ja ratsastuksesta. Olisin mennyt Fagerängiin maastoilemaan islanninhevosilla, mutta en omistanut autoa vielä silloin ja pysäkiltä olisi ollut jotain 5km tallille. Vaikka kaiketi se raha oli aina suurin syy olla ratsastamatta. Kaikki ylimääräinen meni koiriin, ja veivät ne aikaakin. Toisaalta koirien kanssa oli mukava puuhailla, eikä sillä tavalla kaivannut hevostelua. Sen jälkeen kun jouduin luopumaan eläimistä, luulin etten enää voisi astman takia harrastaa mitään eläinpölyyn liittyvää. Kävin kyllä katselemassa joidenkin tallien nettisivuja yhdessä vaiheessa, mutta n. 30 euroa tunti vaikutti ehdottomasti liian kalliilta. Harmitti olla köyhä opiskelija. Enkä lopulta edes tiennyt, mitä 11 vuoden tauko merkitsisi. Kun en ollut edes käynyt hevosen selässä sinä aikana. Vuodet vain kuluivat, kun elämässä on niin paljon muutakin. Lapsuuden hevoshulluus unohtui, mutta mikäänhän ei koskaan poistu ihmisestä. Kaikki mitä on joskus ollut on aina osa itseä. Nykyään ei ole aivan samanlaista tunnetta, mutta ratsastus ei koskaan voi olla minulle “pelkkä harrastus”. Siihen liittyy paljon enemmän, vaikken ajattelekaan koskaan ostavani omaa hevosta tai rupeavani hevosalalle töihin.)
2007 uudelleenaloitus Millitallilla:

Penni – suomenhevostamma

Pulla – jyllanninhevostamma

Sally – meneväinen knabstrup-tamma, joka siirtyi vihreämmille laitumille elokuussa

Sarra – suomenhevostamma, jonka selässä todella tuntee istuvansa turbokoneen päällä ;p

Unita – suomenpienhevostamma

Nelli – suomenpienhevostamma, jolla menin toissapäivänä eli tiistaina tallin uuden vuoden kisoissa

EDIT (maaliskuussa 08): Nyt olen mennyt myös Lotalla, herkällä ja nuorella suomenhevostammalla.

Hippiinan leiri:

Päkä – suomenhevostamma, joka pelästyi hyvin alkuvaiheessa tuntia ja tajusin asian vasta maatessani kentän hiekassa, lopputunti sujui talutettuna

Humu – iso suomenhevosruuna, vaikka onkin kyseenalaista, pitäisikö juoksutettuna menemistä laskea, siitä huolimatta…

Vikke – iso suomenhevosruuna, oikein kultainen tapaus