Manderlay
Katsoimme Jussin kanssa viimein digiboksin nauhoituksista Lars von Trierin elokuvan Manderlay. Se oli jatkoa Dogvillelle, ja ties vaikka tulisi lisääkin noita jatko-osia.
Olen Dogvillen uudelleenkatsonnan ja nyt Manderlayn myötä ruvennut arvostamaan von Trieriä enemmän. Aiemmin pidin häntä kammottavien ihmisluonnon tutkielmien tekijänä – leffojen, joita oli tosi ahdistava katsoa. Dogville oli ohjelmassa elokuva-analyysin verkkokurssilla, ja kurssiin liittyvien tulkintaharjoitusten myötä se avautui minulle aivan uudella tavalla. Lisäksi Dogville oli upeasti näytelty. Huikeaa kykyä esittää esim. oven avaamista, kun ovea ei ole, vain valkoiset viivat studion lattiassa.
Dogville oli ehkä elokuvana parempi, mutta taisin silti pitää lopulta Manderlaysta enemmän. Se oli von Trierin linjaan nähden kevyttä kamaa. Toisaalta tapahtumat itsessään olivat niin karmeita, ettei niitä olisi tarvinnut höystää millään erityisillä kidutuskohtauksilla tms. Lisäksi aiemmat näkemäni von Trierit ovat olleet enemmän niitä ihmisluonnon tutkielmia, kun taas Manderlay oli yhteiskunnallisempi. Toki siinäkin pohjimmiltaan oli kyse ihmisluonnosta.
Manderlayssa Grace on edelleen idealisti, vaikka luulin hänen muuttuneen Dogvillen lopun myötä. Gracen tehtäväksi tässä elokuvassa tulee mustien orjien vapauttaminen plantaasilta, joka tuntuu jämähtäneen 70 vuoden takaiseen aikaan. Mutta voiko gansterijoukko pakottaa aseilla uhaten alistetun kansanosan vapautumaan ja siirtymään demokratiaan? Mitä tapahtuu, kun hyväntahtoinen idealisti tulee ajamaan tasa-arvoa paikkaan, jonka toiminnasta hänellä ei ole mitään tietoa?
Manderlay oli mielestäni hyvin yleispätevä tutkielma monesta ajankohtaisesta aiheesta. Toki se oli pätevä myös orjuuden tarkastelussa ja USA:n historian suhteen. Ja mitä orjuuden ajan jälkeen on tapahtunut – ovatko mustat todella koskaan saavuttaneet tasa-arvoa valkoisten kanssa?
Ehkä laajin tarkasteltu ongelma on yleisesti ottaen se, mitä länsimaalaisten valkoihoisten pitäisi tehdä menneisyydessä aiheuttamilleen ongelmille? Eli pitäisikö tehdä jotain, vai antaa menneisyydessä alistettujen kansojen/kansanosien vihdoin elää vapaasti omaa elämäänsä ja ratkoa omat ongelmansa? Laajalti kyse on yhtä lailla rasisteista kuin idealistien kyvyttömyydestä nähdä alistetut itsenäisinä aikuisina ihmisinä. Rasistille kyse ei oikeastaan ole edes ihmisistä, idealistille puolestaan alistetut ovat hoivattavia lapsi-aikuisia, jotka eivät itse ymmärrä omaa parastaan.
Idealistille alkuperäiskansa = hyvä, moderni länsimainen yhteiskunta = paha, erityisesti kun puhutaan USA:sta ja kapitalismista. USA levittää pahaa kapitalismiaan ja pinnallista roskakulttuuriaan esim. McDonald’sien muodossa eri puolille maailmaa. Niinpä eurooppalaisten älyllisten ihmisten pitäisi suojella muiden maanosien ihmisiä tuolta pahuudelta. Kukaan ei silloin tule pohtineeksi, haluavatko muiden maanosien entiset alistetut kansat syödä McDonald’sin hampurilaisia vai eivät. Pikaruoka = paha (hassua kyllä, japanilainen pikaruoka sushi on ilmeisesti silti hyvisruokaa, vaikka kaikki muu pikakulttuuri onkin pahishommia), jonka ei saa antaa turmella entisten alistettujen kansojen arvokkaita alkuperäiskulttuureita! Ne alkuperäiskulttuurit pitäisi saattaa voimaan kaikkialla täydessä mittakaavassa, että eurooppalaiselle älylliselle traveller-turistille olisi näkemisen arvoisia vierailupaikkoja.
Muotoilimme Jussin kanssa myös valistunutta arvausta siitä, mikä mahtaisi yhdistää kaikkia kulttuureita ja aikoja. Onko jotain, mikä olisi kaikille ihmisille yhteistä jossain muodossa? Vastauksena arvelimme, että jos kivikauden ihminen matkustaisi aikakoneella nykypäivän Suomeen, hän viihtyisi hyvin diskossa pomppimassa rytmimusiikin tahtiin, vetämässä päänsä täyteen erilaisilla viinaksilla, harrastamassa kaikenlaista seksiä, sekä syöpöttelemässä rasvaisia ja makeita ruokia. Muulta osin esim. yhteiskuntajärjestys mahtaisi olla aikamoista hepreaa täysin erilaisen kulttuurin edustajalle. Jotkin asiat eivät taida olla muuttuneet viimeisten tuhansien vuosien aikana – kivikauden ihminen elää meissä jokaisessa, joten on ehkä turha spekuloida aikamatkustuksella.
Alkuperäisen aiheen eli Manderlayn suhteen voisi todeta, että paljon ei myöskään ole muuttunut 1700-luvun jälkeen. Tai ehkä pitäisi puhua jo varhemmista ajoista, vedoten esim. Michel de Montaignen 1500-luvun lopulla kirjoittamaan esseeseen “On Cannibals“. Rasismi ja alkuperäiskansojen idealistinen puolustaminen ovat hyvin vanhoja asioita. Ja saman asian kaksi puolta, jos ajattelee nykyisten teorioiden puitteissa. Intiaanien hyvyyteen, viisauteen ja viattomuuteen vetoava on yhtä lailla alistaja kuin rasisti. Kyse on vain erilaisesta retoriikasta. Pohjimmiltaan kumpikin näkee alistetun kansan Toisena, erilaisena kuin länsimaiset valkoihoiset, enemmän lapsina kuin aikuisina, ei täysivaltaisina tai itsenäisinä kansalaisina.
Lyhyesti sanottuna Manderlay herätti monenlaisia ja monitahoisia kysymyksiä, johti erilaisiin pohdintoihin ja jonkinlaiseen itseruoskintaan. Siitä syystä käsittelen tässäkin nimenomaan idealismia, en niinkään avointa rasismia.
Hyviä kirjoja:
Jahoda, Gustav: Images of Savages (linkki Google Books -palveluun, jossa voi lukea otteita kirjasta)
Kaartinen, Marjo: Neekerikammo (linkki Kumppani-lehden artikkeliin ko. kirjasta)
