Historian etiikka?
Vuoden 1918 sisällissodan muisteloiden uutisoinnista tämä pohdinta varsinaisesti lähti liikkeelle. Jos punaisia tuomittiin vankileireille ja teloitettavaksi oman aikansa lakien ja määräysten mukaan, oliko se oikeudenmukaista? Pitäisikö siitä kohuta enää nykyään? Tätä on julkisuudessa kysytty.
Toisaalta on jo aiemmin ollut puhetta opiskelukavereiden kanssa siitä, voiko esim. Darwinin tai Linnèn tuomita rasistiksi, koska he edustivat omaa aikaansa ja siihen aikaan ei tuollaista käsitettä kuulunut. En kannata tutkimuksessa modernien käsitteiden istuttamista menneiden aikojen henkilöiden identiteetiksi (teoista ja kirjoitusten sisällöstä voi kyllä puhua monella tapaa), mutta voiko moderneja käsitteitä käyttäen puhua noista henkilöistä yleisesti, populaarilla tasolla?
Marjo Kaartinen ja Anu Korhonen ovat kirjoittaneet kirjan Historian kirjoittamisesta, jonka loppupuolella he pohtivat historiantutkimuksen etiikkaa ja poliittisuutta. Lainaan tässä pätkän kyseisestä luvusta.
“Missä siis ovat kunnioittamisen tai edes tuomitsematta jättämisen vaatimuksen rajat? Voiko kunnioittaa ja todeta samalla joukkomurhaajaksi? Täytyykö joukkomurhaajaa kunnioittaa? Pitääkö meidän vain todeta, että keskiajan standardit olivat keskiajalla sellaisia, että kidutus hyväksyttiin? Jos tähän vastataan kyllä, eikö tällaisesta eettisestä relativismista seuraa, että meidän tulee todeta sama 1960-luvun kidutuksesta? Vyyhti on suuri. Thompson peräänkuuluttaa jonkinlaista transsendettia etiikkaa, joka tuomitsee sekä 1700-luvun että 1900-luvun kansanmurhat. Menneisyys voi olla vieras maa, hän toteaa, mutta se ei ole eri planeetta. Kalle Pihlaisen näkemyksen mukaan ei voi olla arvoa, jonka olisi voitava olla arvioinnin ulkopuolella. Historiasta pitää voida ottaa oppia, opettaahan menneisyyttä ei enää voi. Nykypäivää voi muuttaa, menneisyyttä ei.”
Suomessa on myös ajattelutapa, jonka mukaan muualla tapahtuu tai on tapahtunut pahoja tekoja, mutta Suomessa kaikki on hyvin. Varmasti näin on joka maassa. Suomalainen haluaa säilyttää intiantiikerin kuolemasta sukupuuttoon, mutta suomalaiset pedot – ainakin sudet – pitäisi lähestulkoon hävittää (ja loppujen huveta sisäsiittoisuuden seurauksiin).
Suomalainen tuomitsee Guantanamon vankileirin ja kuolemanrangaistuksen, mutta pitää sisällissodan hävinneiden punaisten kohtaloa oikeudenmukaisena. Tuossa tietysti on kyse siitä, voiko historian toimijat tuomita moraalisesti. Sama pohdinta koskee tulevaisuutta – voiko tulevaisuudessa tuomita tämän päivän pahat teot, vai pitäisikö ne nähdä oman aikansa oikeuskäsityksen näkökulmasta?
