Diskursiiviset identiteetit
On hämmästyttävää, etten ole aiemmin tarttunut klassikkoon. Luen juuri Thomas Laqueurin kirjaa Making Sex. Laqueurin ajatukset tuntuvat tukevan omia päätelmiäni identiteettikategorioiden luonteesta. Käyn tässä merkinnässä osittain keskustelua myös uusimman Tulva-lehden, joidenkin Hesarin juttujen ja postituslistakirjoitusten kanssa.
Se, että identiteettikategoriat ovat kulttuurisesti rakentuneita, ei tarkoita, etteikö biologia koskisi myös ihmisiä. Pointti on tämä: ihmiset lisääntyvät, syntyvät ja kuolevat aina riippumatta siitä, mitä kulloisessakin kulttuurissa ajatellaan. Ihmisen elimistö on tietynlainen, ja nykytiedon mukaan ihmisellä on geenejä, jotka siirtyvät seuraavalle sukupolvelle – geneettisen monimuotoisuuden ja siten lajin elinkelpoisuuden (tietyissä olosuhteissa) varmistamiseksi mm. nisäkkäillä tapahtuu suvullista lisääntymistä eikä jakautumista. Mutta se, miten ihminen abstraktiin ajatteluun kykenevänä eläimenä kulloinkin kielellisesti tulkitsee biologisia ilmiöitä, on vaihtelevaa ja kulttuurista riippuvaista.
En tarkoita, että luonto ja kulttuuri olisivat jotenkin eri asioita. Ihmisen elämäntapaan kuuluu kulttuurin olemassaolo, ja ihmiseen vaikuttaa myös kulttuurinen evoluutio. Kulttuuria on ilmeisesti löydettävissä myös luonnossa eläviltä simpansseilta. Toisaalta ihminen on käsitteellistänyt luonnon kielellisesti, eikä biologisia ilmiöitä pysty tarkastelemaan ilman kulloisellekin kulttuurimuodolle ominaista kielellistä käsitteistöä.
Historiaan ja kulttuuriantropologiaan vähänkään perehtyneelle on itsestään selvää, että nykyajan länsimainen kulttuurimuoto ei ole ainut mahdollinen. Oma näkemyksemme vieraista kulttuureista saattaa kuitenkin olla mm. kielellisen esitysmuodon rajoittama/typistämä. Meidän kielestämme puuttuvat vieraalle kulttuurille ominaiset käsitteet – tai päin vastoin.
Mm. sukupuolesta on ajateltu ja ajatellaan hyvin eri tavoilla kuin meikäläisessä kahden sukupuolen järjestelmässä. Laqueurin keskeinen väite on 1700-luvun lopulta alkanut siirtymä yhden sukupuolen järjestelmästä kahden sukupuolen järjestelmään. Entisaikaan naisen sukuelimet nähtiin samanlaisina kuin miehen, mutta sisään kääntyneinä. Sosiaalinen sukupuoli oli merkittävämpi määre ihmisen elämässä kuin biologinen – biologista sukupuolta kun oli vain yksi – ja sukupuoli enemmän sosiologinen kategoria, jonka merkitys näkyi ihmisen yhteiskunnallisessa asemassa.
Ruumiinavaukset aloitettiin jo 1400-1500 –luvuilla, jolloin rupesi ilmestymään myös anatomian oppikirjoja avauksiin perustuen. Ei ole niinkään kysymys siitä, että nykyajan tiede näkisi anatomian todenmukaisemmin, vaan siitä, että nykyaika näkee anatomian eri tavalla. Kulttuuriset käsitykset vaikuttavat siihen, miten biologisia löydöksiä tulkitaan, miten ne nähdään ja käsitteellistetään. Hedelmöittymisen kannalta on yhdentekevää, ajatellaanko sperman toimivan älyllisesti Aristoteleen mallin mukaan (intellektuelli-sperma on jotenkin vastustamattoman hauska ajatus), vai siittiöiden kilpauintina passiivisesti odottavaa munasolua kohden. Enemmän käsitykset kertovat siitä, mitä kunakin aikakautena arvostetaan ja pidetään miehekkäänä, koska miehen spermasta on tavattu ajatella inhimillistävään tapaan. Tosin entisaikaan ajateltiin myös naisen erittävän spermaa, mistä syystä naisen orgasmi oli välttämätön hedelmöittymisen kannalta.
Sukupuolinen identiteetti oli yhteiskunnallisen aseman merkitsijänä kaiketi tärkeä jo antiikin aikaan. Toisaalta sitä on ajateltu hyvin eri tavalla kuin nykyään. Vielä uuden ajan alussa ehkä keskeisempi tekijä oli sääty. Säädyn ja myöhemmin myös sukupuolen mukaista pukeutumista säädeltiin laeilla (engl. sumptuary laws). Nykyaika on hillittömän kiinnostunut seksuaalisesta identiteetistä, jota pidetään keskeisenä ihmisen määrittäjänä. Seksuaaliset identiteetit ovat kuitenkin syntyneet varsin myöhään. Tulkitsijasta riippuen miesten homoseksuaalisuuden synnyn voi ajoittaa 1700-luvun alkuun tai 1800-luvulle, naisten homoseksuaalisuuden 1700-luvun lopulle tai 1800-luvulle. Ilmeisesti vasta 1800-luvun lopussa kytkettiin yhteen naisen maskuliinisuus ja lesbous, mikä johtui uusista seksologisista teorioista. Samalla homoseksuaalisuuden kanssa syntyi heteroseksuaalisuus. Foucault’n yhden keskeisen ajatuksen mukaan aiemmin oli kyse synnistä, eli yksittäisistä teoista. Jokainen ihminen oli potentiaalinen synnintekijä.
Identiteetit ovat siis kulttuurisesti, kielellisesti rakentuneita ja vaihtelevia. Kunakin aikana, kussakin kulttuuripiirissä, ihminen omaksuu ne identiteetit, jotka ovat mahdollisia. Identiteeteillä ei siis ole biologista perustaa, vaikka toki jokainen perustaa identiteettinsä omiin tuntemuksiinsa. Tuntemukset ovat kuitenkin jo itsessään kulttuurisesti rakentuneita, koska ihminen joutuu käsitteellistämään itseään myös itselleen.
Ihminen syö, juo, harrastaa seksiä, synnyttää, syntyy ja kuolee. Perusasiat eivät muutu miksikään riippumatta siitä, mitä niistä milloinkin ajatellaan. Ihminen on yksi eläinlaji, eivätkä muut eläimet loppujen lopuksi ole niin hirveän erilaisia. Tietoisuudessa on kyse enemmän määrästä kuin laadusta. Tuokin on eräänlainen ihmislajin mahdollinen identiteetti ja mahdollinen tutkimussuunta. Kaikkina aikoina se ei ole ollut mahdollista, ja vieläkin löytyy asiaan eriäviä mielipiteitä. Jotkut määrittävät itseään Raamatun mukaisesti. On mahdollista, että uskonnoista vielä tulee auktoriteetti myös länsimaisen ihmisen elämässä. Valitettavasti moderni edistysusko on väärässä siinä, että maailma menisi koko ajan kaikessa eteenpäin (en tarkoita pelkästään nykyaikaa, vaan historiassa toteutuneita suuntauksia, esim. islamilaisen maailman ajautumista korkeatasoisen tieteen ja taiteen piiristä uskonnolliseen fanatismiin).
On myös jännä nähdä, mitä tapahtuu jatkossa normeista poikkeaville identiteeteille ja ajatuksille. Positiivista sukupuolieroa korostavat voi hyvin nähdä vihamielisinä queer-identiteeteille. Ainakin taannoin Trendi-lehteä lukeneena esitän tällaisen mielipiteen. Positiivinen sukupuoliero korostaa miestä ja naista erilaisina, mutta samanarvoisina. Homoille ja lesboille lienee sallittua poiketa miehen ja naisen normeista, siis siitä positiivisesta erilaisuudesta, koska jokaisen sivistyneen ihmisen pitää olla suvaitsevainen. Ajaako kehitys queer-henkilöt entistä enemmän marginaaliin? En tarkoita tässä yhteydessä queer-henkilöllä suvaittavaa homoa tai lesboa, vaan esim. maskuliinisia hetero-naisia, jotka tuomitaan herkästi ”jengipettureiksi”, samaan tapaan kuin osa lesboista tuomitsee bi-naiset.
Joka tapauksessa kukaan ei synny tiettyyn identiteettiin, vaan valitsee tai ”saa” identiteetin kehittyessään. On mahdollista, että genetiikka säätelee seksuaalista halua, mutta kulttuurista riippuu miten asia tulkitaan, ja onko jokin identiteetti mahdollinen. Esim. biseksuaalisuus on tullut todella mahdolliseksi identiteettikategoriaksi vasta suhteellisen hiljattain, kun jyrkkä vastakkainasettelu heteroiden ja homojen/lesbojen välillä on lientynyt (piti valita puolensa – kuten monessa muussakin asiassa). Näin ainakin itse näkisin tapahtuneen. Heitän ajatuksen, että biseksuaalisuus on postmodernin ajan tuote.
Ps. biologia ja queer-teoria voivat näin esitettyinä elää vailla ristiriitaa saman henkilön ajatusmaailmassa. Meikä kun on paha sekaravintoa syövä queer-feministi. Enkä koe merkitykselliseksi yrittää määritellä, kuka on ”oikea” feministi ja kuka ei. Suuntauksista voi valita itselleen sopivimman, jos haluaa määritellä ajattelunsa suhteessa muihin. Toivon vain, että tästä ei ole tulossa postmodernin loppu ja jyrkkien erojen fanaatikko-aikakausi, jolloin itse kukin on ”joko meidän puolella tai meitä vastaan”.
Elämän uusi vanha suunta?
Lauantaina olin taas tauon jälkeen ratsastamassa. Hyppäsimme ja menin Pullalla, kahdesta putoamisesta esteen jälkeen huolimatta oli hyvä tunti. Ratsastin myös voltin laukassa, vieläpä kevyessä istunnassa, ja Pulla meni hyvin.:) Tallilta menimme kukkakaupan kautta vaihtamaan vaatteet ja lähdimme Evan valmistujaisjuhliin.
On vaikea pukea sanoiksi, mistä tarkalleen on kyse. Mutta sain tavallaan lisää motivaatiota gradun tekoon. Toisaalta tuntuu, että elämäni on hyvin erilaista eri yhteyksissä. On sitä kulttuurielitismiä, sisäsiistiä seurustelua ja ajankohtaisista aiheista keskustelua, sohvalla lojumista pizzan ja cokiksen kera kauhuleffaa katsoen, kuraista ja paskaista hevoselämää kaikkine ulottuvuuksineen. Vaikeaa tietää aina kulloinkin, miten haluaisi olla jatkossakin, kun nuo ovat monesti keskenään ristiriidassa.
Joka tapauksessa olen kokenut viime aikoina monia onnellisuuden hetkiä. Lasken sen ainakin osittain lääkityksen ansioksi. Onnellisuuden tunne tulee aivan arkisista asioista ja haaveista. Lauantaina tuntui myös, että olin ensinnäkin ratsastaessa rento ja toisekseen sosiaalisissa tilanteissa ja kaupungilla suhteellisen peloton. Viime yönä tarvitsin unta oikeastaan vain noin 8 tuntia. Olin puolittain valveilla jo ennen herätyskellon sointia.
En tiedä mihin tästä etenen. Suunnitelmia minulla on heinäkuun loppuun asti – silloin pitäisi gradun ja muiden töiden olla valmiina. Yliopistolta lähtö on suhteellisen iso elämänmuutos, kuten opiskelun aloittaminenkin oli. En tiedä millainen tulen olemaan jatkossa, enkä tiedä mitä tulen tekemään. Aikataulu ja gradu stressaavat edelleen, kaikesta hyvästä olosta huolimatta. Tuntuu etten saisi antaa itselleni oikeutta tehdä mitään muuta, mutta en toisaalta halua uhrata terveyttäni ja hyvinvointiani.
Taidan kaikesta huolimatta olla koonnut elämäni rakennuspalikat aiempina vuosina. Nyt vain järjestelen niitä uusiksi aina silloin tällöin. Oikeastaan mitään erityisen uutta ja mullistavaa ei taida olla edessä. Vain samaa vanhaa tavaraa eri muodossa. Kaikkea mitä nyt olen, olen ollut jo kauan sitten. Kaikki mitä todennäköisesti rupeaisin tekemään on ollut jollain tasolla mielessä jo nuorempana.
Tosin joskus vielä saatan huomata olleeni totaalisen väärässä. Ajatusta aikuistumisesta seuraa aina vuosien kuluttua ajatus, että olipa silloin vuosia sitten vielä lapsellinen kun ei tajunnut, että oli vielä niin ja niin nuori ja elämässä voi käydä ihan kaikenlaista. Tiedän esim. sen vaiheen olevan vielä tulossa, kun vanhempiani ei enää ole. Kuolemaa tulen väistämättä kohtaamaan jatkossa muutenkin. Jollain tasolla se on hyvin pelottavaa, jollain tasolla taas olen tyytyväinen, että elämäni on suhteellisen järjestyksessä ja olen saanut kokea kaikenlaista, tietyllä tasolla valmis siihen, että menetän paljon tärkeää.
Olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka olen ollut elossa ja hyvässä voinnissa. Aina sitä ei tule ajatelleeksi, mutta niin se vain on. Menetykset sattuvat syvälle ja elämänmuutokset voivat ahdistaa, joskus niihin liittyy muitakin pahoja juttuja. Mutta kaikesta selviää. Ja silloin voi olla onnellinen, että on elossa ja tyytyväinen oloonsa, kaikesta huolimatta. Vähälläkin tulee toimeen ja elämässä on paljon hyvää, kunhan vain on rakkaita ihmisiä lähellä. Olen ollut käsittävinäni, että elämänfilosofiani eroaa monien ikäisteni vastaavasta. Uskon sen johtuvan siitä, että kauan sitten päätin, etten halua elää enempää. Muisto siitä, miten on todella halunnut kuolla, on ollut läsnä aina sittemmin. Pitkään elin jonkinlaisessa rajatilassa, nyt olen harpannut täysillä elämän puolelle.
Minulla ei ole mitään tarkkoja haaveita tulevaisuuden suhteen. Elän tilanteiden ehdolla. Tarkat suunnitelmat ulottuvat heinäkuun loppuun. Siitä olisi pakko selvitä. Pidemmän aikavälin suunnitelmakin minulla oikeasti kyllä on, joskin suuntaa-antava vain. Haluaisin vielä jonain päivänä olla vanha kurttuinen mummo, joka on saanut viisautta elämänkokemuksista, ja pystyy jakamaan sitä viisautta nuoremmilleen. Menetysten tuska saa silloin tällöin ilmeen vakavaksi ja ehkä kyyneleen silmäkulmaan, mutta aina tuli myös niitä onnellisia kausia, joiden muisto saa iloiseksi.
Tänään toteutin yhteiskunnallista puoltani, vaikka en tiedä onko virtuaalimiekkareista mitään hyötyä. Osallistuin silti kaikkiin. http://www.rsf.org/24heures/pages/index.php?id=21
