Elämän uusi vanha suunta?
Lauantaina olin taas tauon jälkeen ratsastamassa. Hyppäsimme ja menin Pullalla, kahdesta putoamisesta esteen jälkeen huolimatta oli hyvä tunti. Ratsastin myös voltin laukassa, vieläpä kevyessä istunnassa, ja Pulla meni hyvin.:) Tallilta menimme kukkakaupan kautta vaihtamaan vaatteet ja lähdimme Evan valmistujaisjuhliin.
On vaikea pukea sanoiksi, mistä tarkalleen on kyse. Mutta sain tavallaan lisää motivaatiota gradun tekoon. Toisaalta tuntuu, että elämäni on hyvin erilaista eri yhteyksissä. On sitä kulttuurielitismiä, sisäsiistiä seurustelua ja ajankohtaisista aiheista keskustelua, sohvalla lojumista pizzan ja cokiksen kera kauhuleffaa katsoen, kuraista ja paskaista hevoselämää kaikkine ulottuvuuksineen. Vaikeaa tietää aina kulloinkin, miten haluaisi olla jatkossakin, kun nuo ovat monesti keskenään ristiriidassa.
Joka tapauksessa olen kokenut viime aikoina monia onnellisuuden hetkiä. Lasken sen ainakin osittain lääkityksen ansioksi. Onnellisuuden tunne tulee aivan arkisista asioista ja haaveista. Lauantaina tuntui myös, että olin ensinnäkin ratsastaessa rento ja toisekseen sosiaalisissa tilanteissa ja kaupungilla suhteellisen peloton. Viime yönä tarvitsin unta oikeastaan vain noin 8 tuntia. Olin puolittain valveilla jo ennen herätyskellon sointia.
En tiedä mihin tästä etenen. Suunnitelmia minulla on heinäkuun loppuun asti – silloin pitäisi gradun ja muiden töiden olla valmiina. Yliopistolta lähtö on suhteellisen iso elämänmuutos, kuten opiskelun aloittaminenkin oli. En tiedä millainen tulen olemaan jatkossa, enkä tiedä mitä tulen tekemään. Aikataulu ja gradu stressaavat edelleen, kaikesta hyvästä olosta huolimatta. Tuntuu etten saisi antaa itselleni oikeutta tehdä mitään muuta, mutta en toisaalta halua uhrata terveyttäni ja hyvinvointiani.
Taidan kaikesta huolimatta olla koonnut elämäni rakennuspalikat aiempina vuosina. Nyt vain järjestelen niitä uusiksi aina silloin tällöin. Oikeastaan mitään erityisen uutta ja mullistavaa ei taida olla edessä. Vain samaa vanhaa tavaraa eri muodossa. Kaikkea mitä nyt olen, olen ollut jo kauan sitten. Kaikki mitä todennäköisesti rupeaisin tekemään on ollut jollain tasolla mielessä jo nuorempana.
Tosin joskus vielä saatan huomata olleeni totaalisen väärässä. Ajatusta aikuistumisesta seuraa aina vuosien kuluttua ajatus, että olipa silloin vuosia sitten vielä lapsellinen kun ei tajunnut, että oli vielä niin ja niin nuori ja elämässä voi käydä ihan kaikenlaista. Tiedän esim. sen vaiheen olevan vielä tulossa, kun vanhempiani ei enää ole. Kuolemaa tulen väistämättä kohtaamaan jatkossa muutenkin. Jollain tasolla se on hyvin pelottavaa, jollain tasolla taas olen tyytyväinen, että elämäni on suhteellisen järjestyksessä ja olen saanut kokea kaikenlaista, tietyllä tasolla valmis siihen, että menetän paljon tärkeää.
Olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka olen ollut elossa ja hyvässä voinnissa. Aina sitä ei tule ajatelleeksi, mutta niin se vain on. Menetykset sattuvat syvälle ja elämänmuutokset voivat ahdistaa, joskus niihin liittyy muitakin pahoja juttuja. Mutta kaikesta selviää. Ja silloin voi olla onnellinen, että on elossa ja tyytyväinen oloonsa, kaikesta huolimatta. Vähälläkin tulee toimeen ja elämässä on paljon hyvää, kunhan vain on rakkaita ihmisiä lähellä. Olen ollut käsittävinäni, että elämänfilosofiani eroaa monien ikäisteni vastaavasta. Uskon sen johtuvan siitä, että kauan sitten päätin, etten halua elää enempää. Muisto siitä, miten on todella halunnut kuolla, on ollut läsnä aina sittemmin. Pitkään elin jonkinlaisessa rajatilassa, nyt olen harpannut täysillä elämän puolelle.
Minulla ei ole mitään tarkkoja haaveita tulevaisuuden suhteen. Elän tilanteiden ehdolla. Tarkat suunnitelmat ulottuvat heinäkuun loppuun. Siitä olisi pakko selvitä. Pidemmän aikavälin suunnitelmakin minulla oikeasti kyllä on, joskin suuntaa-antava vain. Haluaisin vielä jonain päivänä olla vanha kurttuinen mummo, joka on saanut viisautta elämänkokemuksista, ja pystyy jakamaan sitä viisautta nuoremmilleen. Menetysten tuska saa silloin tällöin ilmeen vakavaksi ja ehkä kyyneleen silmäkulmaan, mutta aina tuli myös niitä onnellisia kausia, joiden muisto saa iloiseksi.
Tänään toteutin yhteiskunnallista puoltani, vaikka en tiedä onko virtuaalimiekkareista mitään hyötyä. Osallistuin silti kaikkiin. http://www.rsf.org/24heures/pages/index.php?id=21
