Diskursiiviset identiteetit
On hämmästyttävää, etten ole aiemmin tarttunut klassikkoon. Luen juuri Thomas Laqueurin kirjaa Making Sex. Laqueurin ajatukset tuntuvat tukevan omia päätelmiäni identiteettikategorioiden luonteesta. Käyn tässä merkinnässä osittain keskustelua myös uusimman Tulva-lehden, joidenkin Hesarin juttujen ja postituslistakirjoitusten kanssa.
Se, että identiteettikategoriat ovat kulttuurisesti rakentuneita, ei tarkoita, etteikö biologia koskisi myös ihmisiä. Pointti on tämä: ihmiset lisääntyvät, syntyvät ja kuolevat aina riippumatta siitä, mitä kulloisessakin kulttuurissa ajatellaan. Ihmisen elimistö on tietynlainen, ja nykytiedon mukaan ihmisellä on geenejä, jotka siirtyvät seuraavalle sukupolvelle – geneettisen monimuotoisuuden ja siten lajin elinkelpoisuuden (tietyissä olosuhteissa) varmistamiseksi mm. nisäkkäillä tapahtuu suvullista lisääntymistä eikä jakautumista. Mutta se, miten ihminen abstraktiin ajatteluun kykenevänä eläimenä kulloinkin kielellisesti tulkitsee biologisia ilmiöitä, on vaihtelevaa ja kulttuurista riippuvaista.
En tarkoita, että luonto ja kulttuuri olisivat jotenkin eri asioita. Ihmisen elämäntapaan kuuluu kulttuurin olemassaolo, ja ihmiseen vaikuttaa myös kulttuurinen evoluutio. Kulttuuria on ilmeisesti löydettävissä myös luonnossa eläviltä simpansseilta. Toisaalta ihminen on käsitteellistänyt luonnon kielellisesti, eikä biologisia ilmiöitä pysty tarkastelemaan ilman kulloisellekin kulttuurimuodolle ominaista kielellistä käsitteistöä.
Historiaan ja kulttuuriantropologiaan vähänkään perehtyneelle on itsestään selvää, että nykyajan länsimainen kulttuurimuoto ei ole ainut mahdollinen. Oma näkemyksemme vieraista kulttuureista saattaa kuitenkin olla mm. kielellisen esitysmuodon rajoittama/typistämä. Meidän kielestämme puuttuvat vieraalle kulttuurille ominaiset käsitteet – tai päin vastoin.
Mm. sukupuolesta on ajateltu ja ajatellaan hyvin eri tavoilla kuin meikäläisessä kahden sukupuolen järjestelmässä. Laqueurin keskeinen väite on 1700-luvun lopulta alkanut siirtymä yhden sukupuolen järjestelmästä kahden sukupuolen järjestelmään. Entisaikaan naisen sukuelimet nähtiin samanlaisina kuin miehen, mutta sisään kääntyneinä. Sosiaalinen sukupuoli oli merkittävämpi määre ihmisen elämässä kuin biologinen – biologista sukupuolta kun oli vain yksi – ja sukupuoli enemmän sosiologinen kategoria, jonka merkitys näkyi ihmisen yhteiskunnallisessa asemassa.
Ruumiinavaukset aloitettiin jo 1400-1500 –luvuilla, jolloin rupesi ilmestymään myös anatomian oppikirjoja avauksiin perustuen. Ei ole niinkään kysymys siitä, että nykyajan tiede näkisi anatomian todenmukaisemmin, vaan siitä, että nykyaika näkee anatomian eri tavalla. Kulttuuriset käsitykset vaikuttavat siihen, miten biologisia löydöksiä tulkitaan, miten ne nähdään ja käsitteellistetään. Hedelmöittymisen kannalta on yhdentekevää, ajatellaanko sperman toimivan älyllisesti Aristoteleen mallin mukaan (intellektuelli-sperma on jotenkin vastustamattoman hauska ajatus), vai siittiöiden kilpauintina passiivisesti odottavaa munasolua kohden. Enemmän käsitykset kertovat siitä, mitä kunakin aikakautena arvostetaan ja pidetään miehekkäänä, koska miehen spermasta on tavattu ajatella inhimillistävään tapaan. Tosin entisaikaan ajateltiin myös naisen erittävän spermaa, mistä syystä naisen orgasmi oli välttämätön hedelmöittymisen kannalta.
Sukupuolinen identiteetti oli yhteiskunnallisen aseman merkitsijänä kaiketi tärkeä jo antiikin aikaan. Toisaalta sitä on ajateltu hyvin eri tavalla kuin nykyään. Vielä uuden ajan alussa ehkä keskeisempi tekijä oli sääty. Säädyn ja myöhemmin myös sukupuolen mukaista pukeutumista säädeltiin laeilla (engl. sumptuary laws). Nykyaika on hillittömän kiinnostunut seksuaalisesta identiteetistä, jota pidetään keskeisenä ihmisen määrittäjänä. Seksuaaliset identiteetit ovat kuitenkin syntyneet varsin myöhään. Tulkitsijasta riippuen miesten homoseksuaalisuuden synnyn voi ajoittaa 1700-luvun alkuun tai 1800-luvulle, naisten homoseksuaalisuuden 1700-luvun lopulle tai 1800-luvulle. Ilmeisesti vasta 1800-luvun lopussa kytkettiin yhteen naisen maskuliinisuus ja lesbous, mikä johtui uusista seksologisista teorioista. Samalla homoseksuaalisuuden kanssa syntyi heteroseksuaalisuus. Foucault’n yhden keskeisen ajatuksen mukaan aiemmin oli kyse synnistä, eli yksittäisistä teoista. Jokainen ihminen oli potentiaalinen synnintekijä.
Identiteetit ovat siis kulttuurisesti, kielellisesti rakentuneita ja vaihtelevia. Kunakin aikana, kussakin kulttuuripiirissä, ihminen omaksuu ne identiteetit, jotka ovat mahdollisia. Identiteeteillä ei siis ole biologista perustaa, vaikka toki jokainen perustaa identiteettinsä omiin tuntemuksiinsa. Tuntemukset ovat kuitenkin jo itsessään kulttuurisesti rakentuneita, koska ihminen joutuu käsitteellistämään itseään myös itselleen.
Ihminen syö, juo, harrastaa seksiä, synnyttää, syntyy ja kuolee. Perusasiat eivät muutu miksikään riippumatta siitä, mitä niistä milloinkin ajatellaan. Ihminen on yksi eläinlaji, eivätkä muut eläimet loppujen lopuksi ole niin hirveän erilaisia. Tietoisuudessa on kyse enemmän määrästä kuin laadusta. Tuokin on eräänlainen ihmislajin mahdollinen identiteetti ja mahdollinen tutkimussuunta. Kaikkina aikoina se ei ole ollut mahdollista, ja vieläkin löytyy asiaan eriäviä mielipiteitä. Jotkut määrittävät itseään Raamatun mukaisesti. On mahdollista, että uskonnoista vielä tulee auktoriteetti myös länsimaisen ihmisen elämässä. Valitettavasti moderni edistysusko on väärässä siinä, että maailma menisi koko ajan kaikessa eteenpäin (en tarkoita pelkästään nykyaikaa, vaan historiassa toteutuneita suuntauksia, esim. islamilaisen maailman ajautumista korkeatasoisen tieteen ja taiteen piiristä uskonnolliseen fanatismiin).
On myös jännä nähdä, mitä tapahtuu jatkossa normeista poikkeaville identiteeteille ja ajatuksille. Positiivista sukupuolieroa korostavat voi hyvin nähdä vihamielisinä queer-identiteeteille. Ainakin taannoin Trendi-lehteä lukeneena esitän tällaisen mielipiteen. Positiivinen sukupuoliero korostaa miestä ja naista erilaisina, mutta samanarvoisina. Homoille ja lesboille lienee sallittua poiketa miehen ja naisen normeista, siis siitä positiivisesta erilaisuudesta, koska jokaisen sivistyneen ihmisen pitää olla suvaitsevainen. Ajaako kehitys queer-henkilöt entistä enemmän marginaaliin? En tarkoita tässä yhteydessä queer-henkilöllä suvaittavaa homoa tai lesboa, vaan esim. maskuliinisia hetero-naisia, jotka tuomitaan herkästi ”jengipettureiksi”, samaan tapaan kuin osa lesboista tuomitsee bi-naiset.
Joka tapauksessa kukaan ei synny tiettyyn identiteettiin, vaan valitsee tai ”saa” identiteetin kehittyessään. On mahdollista, että genetiikka säätelee seksuaalista halua, mutta kulttuurista riippuu miten asia tulkitaan, ja onko jokin identiteetti mahdollinen. Esim. biseksuaalisuus on tullut todella mahdolliseksi identiteettikategoriaksi vasta suhteellisen hiljattain, kun jyrkkä vastakkainasettelu heteroiden ja homojen/lesbojen välillä on lientynyt (piti valita puolensa – kuten monessa muussakin asiassa). Näin ainakin itse näkisin tapahtuneen. Heitän ajatuksen, että biseksuaalisuus on postmodernin ajan tuote.
Ps. biologia ja queer-teoria voivat näin esitettyinä elää vailla ristiriitaa saman henkilön ajatusmaailmassa. Meikä kun on paha sekaravintoa syövä queer-feministi. Enkä koe merkitykselliseksi yrittää määritellä, kuka on ”oikea” feministi ja kuka ei. Suuntauksista voi valita itselleen sopivimman, jos haluaa määritellä ajattelunsa suhteessa muihin. Toivon vain, että tästä ei ole tulossa postmodernin loppu ja jyrkkien erojen fanaatikko-aikakausi, jolloin itse kukin on ”joko meidän puolella tai meitä vastaan”.
