Solidaarisuudesta
Olen taas katsonut dokumentteja. Tosin nauhalta, eivät ole kaikki aivan äskettäin tulleita. Ensimmäinen oli transvestiitti-miehestä, toinen uskonnoista ja äänien kuulemisesta, kolmas sähköshokkihoidoista.
Monia ihmisryhmiä pidetään erilaisina. Toisenlaisina kuin tavalliset ihmiset. Toisina. En tarkoita mitään niin pintapuolista erilaisuutta, kuin vaikkapa goottius on. Transvestisuus, äänien kuuleminen ja masennus ovat paljon vakavampia tekijöitä ihmisen elämässä. Ja siinä, miten ihminen määrittyy muiden silmissä. Yhteistä näille on myös psykiatrinen sairausluokitus – ja toisaalta pyrkimykset saada asia käsiteltyä muuna kuin sairautena.
Vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että masennus on sairaus (jonka kanssa voi tosin oppia elämään), puhun tässä ihmisten yleisistä asenteista. Sairaallakin on ihmisarvo, oikeus elää normaalia elämää siten kuin pystyy. Sairaalla on myös oikeus seksuaalisuuteen – vaikka poikkeavaan sellaiseen. Masennus vaikuttaa ihmisen elämässä hyvin laajalti, muttei ole mitään syytä, miksi ihminen pitäisi nähdä vain sairautensa edustajana, ja nähdä hänen kaikki tekonsa sairauden kautta. Sairaalla on myös uskonnonvapaus, jota ei tulisi unohtaa puhuttaessa uskomushoidoista.
Zygmunt Baumanin näkemyksen mukaan suvaitsevaisuus on enemmistön vallankäyttöä vähemmistöön nähden. Ihmisjoukko voi päättää suvaita esim. transvestiitteja, ääniä kuulevia tai masentuneita – mutta yhtä hyvin voi päättää olla suvaitsematta. Olennaista on, että kyseiset väestöryhmät nähdään ulkopuolisina, jonain muuna kuin mitä itse on. Solidaarisuus olisi parempi sana kuvaamaan tilannetta, jossa kaikki ihmisryhmät, kaikki yksilöt, nähdään saman veroisina kuin itse on. Silloin ei kysytä, suvaitseeko jotain vai ei. Koska kaikki yksilöt ovat ominaisuuksistaan riippumatta yhtä arvokkaita.
Suvaitsevainen maailma on tehnyt lakeja, joilla kielletään syrjintä tietyin perustein. Yhtä paljon kuin ihmisten mahdollinen järjettömyys muuten, minua ihmetyttää tilanteen logiikka. Onko todella niin (ja kuka oikeasti ajattelee siten?), että syrjintä on kiellettyä niillä perusteilla, joita laissa mainitaan, mutta muuten sallittua? Kun transvestisuutensa vuoksi töistä potkut saanut henkilö hakee itselleen oikeutta, sitä ei ole tarjolla. Mikäli lesbolle annetaan potkut lesbouden vuoksi, oikeus on hänen puolellaan. Mutta transvestisuutta ei ole mainittu laissa kiellettynä syrjintäperusteena, joten joidenkin mielestä se ilmeisesti on sallittua. En lakkaa hämmästelemästä. Toki transvestisuus on vain yksi asia kaikkien poikkeavuuksien joukossa, joten syrjittävää riittää…
Masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista kannattaa ilmeisesti pitää suunsa kiinni, mikäli haluaa jatkossa töitä, tms. Toki moni näennäisesti suvaitsevainen (!) henkilö on kaikkea muuta, mikäli kohtaa masennuksen oireita. Laiska läski luuseri… Sitähän niin kovin moni yhteisönsä silmin taitaa olla. Mielenterveysdiagnoosi pitäisi olla otsaan tatuoituna tai muuten julkisesti esillä, mutta siitäkin koituisi ongelmia. Äänien kuuleminen on luonnollisesti vielä paljon pahempi juttu.
Mielenterveyshoidossa mättää toki rahan puute, jos hoitoaikoja ei saa, tai hoitoon pääsee ainoastaan, jos voi varata ajan klo 9-10 välillä torstaisin. Ja sekin mättää, että pahasti sairaat eivät välttämättä pysty hakeutumaan tai halua hoitoon. Silti ehkä pahinta on, ettei ammattilainen ota sairaan puheita vakavasti. Jos siis ensin on pystynyt hakeutumaan hoitoon, ja jopa sinne päässyt jollain ihmeellä (mikäli ei ensin kompastu siihen, ettei terveyskeskuslääkäri usko kun kertoo ongelmista). Jopa mielenterveysalan ammattilainen saattaa nähdä potilaan ulkopuolisena, outona tyyppinä, joka kaiken lisäksi todennäköisesti vain valehtelee saadakseen sairaslomaa.
Solidaarisuus on kortilla. Suvaitsevaisessa yhteiskunnassa valitaan tarkasti kulloisetkin vähemmistöryhmät, joita kauniit ja menestyvät voivat sääliä, ja joita kohtaan voidaan kokea hyvää tahtoa ja harrastaa hyväntekeväisyyttä. Masennuksesta kärsivien ihmisten määrä on _pelottavasti_ lisääntynyt. Dokumentin sanavalinta tuntuu paljastavan asenteen hyvän tahdon takaa.
Maailmanpahennusta
En pidä fanaatikoista. Kyllä, varmaankin olen kateellinen siitä, että erilaiset fanaatikot pääsevät ääneen julkisuudessa ja kohoavat kulttuurivaikuttajien asemaan. Siitä huolimatta en pidä tyypeistä, jotka esittävät rajauksia siihen, minkälaiset ihmiset voivat mitäkin ”hyviä” identiteettejä edustaa.
Voisiko puhua käänteisestä koulukiusaamisesta? Siitä, että hyvän asian nimissä, ”hyvän” puolella ”pahaa” vastaan, halutaan sulkea osa ihmisistä pois porukasta. Hyvikset eivät leiki vääriä elämäntapavalintoja tehneiden kanssa. Kouluissa homma menee samalla tavalla. Arvot vain ovat yleensä käänteiset fanaatikkojen arvoihin nähden.
Jossain vaiheessa tulee miettineeksi, milloin jostakin hyvällä asialla olevasta järjestöstä tai siitä hyvästä asiasta katosi järki. Vai oliko sitä alkuunkaan? Olinko vain liian nuori tiedostaakseni asian? Ehkä kyse on siitä, että erilaiset ovat jo kauan sitten lähteneet pois. Pelkästään yhdenlaisia ihmisiä suvaitaan.
Suvaitsevaisuutta korostavat vakuuttelut eivät vakuuta. ”Johtoryhmä” yleensä korostaa, että heidän porukassaan kaikilla on sijaa. Käytännössä ”johtoryhmällä” on oman ryhmän ”hyvyyteen” rajatut silmälaput silmillään, jotta he eivät näkisi todellisuutta. ”Meillä on niin hieno yhteishenki!”
